Kavi

KAVI:n aluesarjan elokuvia Jyväskylässä katsellaan Ilokiven teatterissa maanantaisin klo 18.00. Liput näytöksiin voit ostaa ovelta 30 min ennen esitystä tai näppärästi verkkokaupasta.

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti järjestää esitystoimintaa Helsingin lisäksi myös muilla paikkakunnilla. Aluesarjat pyörivät Joensuussa, Kuopiossa, Turussa, Tampereella, Oulussa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa. Elokuvat esitetään 35mm filmiltä. Jyväskylän sarjaa toteuttavat yhteistyössä Keski-Suomen elokuvakeskus ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta.

Liput 5€

KAVIN ALUESARJA JYVÄSKYLÄ SYKSY 2018:

17.9. Oliver Stone: THE DOORS

Yhdysvallat 1991 • Val Kilmer, Meg Ryan, Frank Whaler, Billy Idol • suom. tekstit/svensk text • K16 • KAVI 35 mm • 135 min

Eräs myyttisimpiin mittoihin kasvaneista ja palvotuimmista rocklegendoista on The Doors ja erityisesti yhtyeen keulahahmo Jim Morrison. The Doors oli valtaisan julkisen huomion kohteena käytännöllisesti katsoen koko lyhyen olemassaolonsa ajan, vuodesta 1967 Morrisonin kuolemaan vuonna 1971. Yhtyeen merkitys paitsi aikalaisilleen myös nuoremmille sukupolville on ollut suuri. Ei olekaan ihme, että The Doorsin ja Jim Morrisonin tarinan elokuvaamista on kehitelty eri tahoilla jo kauan. Nimiohjaajista tällaisia suunnitelmia on ollut muun muassa Martin Scorsesella, Francis Ford Coppolalla ja Brian De Palmalla. Ehkä on onni, että elokuvan lopulta toteutti Oliver Stone, sillä The Doors on äärimmäisen vahvatunnelmainen tulkinta Morrisonin elämästä.

“There are things known and things unknown and in between are the doors” – William Blake

1.10. Jimmy T. Murakami: MINNE TUULI KULJETTAA (When the Wind Blows/Vart vinden blåser)

Iso-Britannia 1986 • käsikirjoitus Raymond Briggs sarjakuvastaan • musiikki Roger Waters • suom. tekstit/svensk text • K16 • KAVI 35 mm • 85 min

Jimin ja Hildan tarina on levinnyt mitä erilaisimpina versioina kun Raymond Briggsin sarjakuva ”When the Wind Blows” ilmestyi ensi kerran vuonna 1982. Jimmy Murakami on apulaisineen työstänyt Briggsin kirjan hengelle uskollisen ja sympaattisen elokuvan – niin sympaattisen kuin ydinsodasta nyt saa. Itse asiassa elokuva on hämmästyttävän uskollinen Briggsin tarinalle. Ylimääräistä siinä on vain muutama uni- ja takautumajakso. Eikä kaikkia näitä lisiä olisi tarvittu. Briggs-spesialisti Dianne Jacksonin suunnittelemat ja toteuttamat unijaksot ovat liian kuvakirjamaisia ja liiaksi jossakin toisessa sävellajissa istuakseen elokuvan kokonaisuuteen.
15.10. Miloš Forman: TAKING OFF – OTETAAN HATKAT (Taking Off / Vi Sticker)

Yhdysvallat 1971 • Lynn Carlin, Buck Henry, Georgia Engel, Linnea Heacock • suom. tekstit/svensk text • K16 • KAVI 35 mm • 93 min

“Taking off” on nimi, joka vastaa täysin elokuvan runsaita epämääräisyyksiä. ‘Take-off’ tarkoittaa satiiria, ja sitähän tämä elokuva on; se kuvaa mitä tapahtuu nuivan keskiluokkaisen pariskunnan vaatteille yllättävän räsypokkapelin myötä; ja se on mitä heidän teini-ikäinen tyttärensä tekee lähitiessään kotoa, siten käynnistäen tarinan toiminnan. On jotakin opettavaista siinä, että yhtä ilmaisua voidaan käyttää näin monissa päällisin puolin erilaisissa merkityksissä. Elokuva kertoo irti ottamisista ja irrottautumisista, niin tavoista, teeskentelystä, estoista kuin vaatteistakin. Kun ne ovat poissa, tuloksena ei kuitenkaan ole yhteisymmärrystä. Pokeripeli päättyy nolostukseen, löydetyt tyttäret eivät ole yhtään helpommin lähestyttäviä kuin kadonneetkaan. Kukkaiskulttuurin ja huumekultti –kauden lopulla tehty Otetaan hatkat oli loistavan kirpeä vastine tuon kauden tarjoamille älyvapaille ratkaisuille.

29.10. Piers Haggard: PAHOLAISEN NAHKA (Blood On Satan’s Claw / Satan’s Skin / Djävulens hud)

Iso-Britannia 1970 • suom. tekstit/svensk text • K16 • KAVI 35 mm • 100 min

1970-luvun alun mieleenpainuvimpiin brittikauhuelokuviin kuuluva Satan’s Skin sai alkunsa Amicus-tyylisenä usean tarinan elokuvana, mutta osatuottaja Tigon Films muokkasi siitä yhtenäisen kertomuksen, seuraajan Michael Reevesin Witchfinder Generalille (1968). Englannin sisällissodan aikoihin (1642-8) sijoittuvassa Reevesin elokuvassa turmeltunut auktoriteettihahmo kiertää maaseutua vainoten noituudesta syytettyjä viattomia. Piers Haggardin elokuva tapahtuu vuoden 1688 verettömän ”mainion vallankumouksen” jälkeen, ja kertoo tiukasta ja ankarasta mutta moraalisesta auktoriteetista, Patrick Wymarkin esittämästä tuomarista, jonka kovistelemat noidat ovat kaikkea muuta kuin viattomia.
12.11. Jean-Luc Godard: MASKULIINI FEMINIINI (Masculin féminin)

Ranska/Ruotsi 1966 • Jean-Pierre Léaud, Chantal Goya, Marlène Jobert • suom. tekstit/svensk text • K16 • KAVI 35 mm • 105 min

”Huomaan, että voimme kontrolloida ajatuksiamme, mikä ei merkitse mitään, mutta emme tunteitamme, mikä merkitsee kaikkea… Menimme usein elokuviin. Kangas syttyi ja me värisimme. Mutta useammin Madeleine ja minä olimme pettyneitä. Kuvat olivat ikääntyneitä, ne lepattivat. Ja Marilyn Monroe oli vanhentunut kauheasti. Se teki meidät surullisiksi. Se ei ollut elokuvaa, josta olimme uneksineet. Tämä ei ollut sitä totaalista elokuvaa, jota kukin meistä oli kantanut sisässään, elokuvaa, jota halusimme tehdä, tai jota salaisemmin vielä halusimme elää”.
– Jean-Pierre Léaudin sisäinen monologi elokuvassa Maskuliini feminiini

”Koskaan ei kaksi katsetta yhdessä…” Näin alkaa teksti, jota Paul kirjoittaa muistikirjaansa Maskuliini feminiinin ensimmäisessä kuvassa, istuessaan kahvilan pöydässä. Sitten leikataan Madeleineen, joka on juuri astunut sisään ja valtaa kuvan keskustan. Paul on aivan ruudun nurkassa. Katsojat voivat vain arvata hänen läsnäolonsa profiilin ääriviivoista oikealla.
Mihin Godard tähtää? Onko hänen uudella kuvaajallaan Willy Kurantilla vaikeuksia sijoittaa kameransa ja saada näyttelijä polttopisteeseen? Tuskin. Godardin kompositio on täysin tahallinen. Maskuliini feminiini toimii kahdella tasolla. Se on kunnianhimoinen sosiaalinen reportaasi ja toisaalta tutkielma yksilöistä – muutamista ranskalasista teini-ikäisistä talvella 1965. Nämä kaksi tasoa ei voi yhtyä. Godard kutsuu meidät katsoman ”kuvan ulkopuolelle”. Paul ja Madeleine ovat hyvin tietoisia ympäröivästä maailmasta ja Godard käyttää kerrontatekniikkaansa selventääkseen visuaalisesti henkilöidensä tilanteen – ja omamme. Godard esittää ”15 täsmällistä tosiasiaa” ja nämä terävästi havaitut katkelmat eräästä elämäntavasta on nähtävä suhteessa näyttelijöiden ympärillä olemassaolevaan todellisuuteen.

26.11. Mika Kaurismäki: ZOMBIE JA KUMMITUSJUNA (Zombie och spöktåget)

Suomi 1991 • Silu Seppälä, Marjo Leinonen, Matti Pellonpää • suom. tekstit/svensk text • S • KAVI 35 mm • 90 min
ja Mika Kaurismäki: VALEHTELIJA (Lögnaren) Suomi 1980 • Aki Kaurismäki • S • KAVI 35 mm • 53 min

Zombie ja kummitusjuna
Zombie ja kummitusjuna on alakuloinen, ilmeisen tunnustuksellinen elokuva, joka pienistä epätäsmällisyyksistään huolimatta säilyttää yhtenäisen, teeskentelemättömän linjansa. Sen haikeisiin sävyihin on upotettu melkein fellinimäisiä anekdootteja, kuten päähenkilöä tuon tuostakin tuonelaan noutava, teoksen otsikossakin mainittu mystinen rockbändi Kummitusjuna, “jolla on paljon keikkoja mutta jonka kukaan ei ole koskaan kuullut soittavan”. Teoksessa on totuutta, tunnetta ja intuitiota – voiko hyvältä elokuvalta enää enempää vaatia?

Valehtelija
Ensivaikutelma Valehtelijasta on, että se on hauska teos. Elokuvan päähenkilö Ville Alfa käyttäytyy normittomasti, valehtelee, kirjailee, kujeilee ja rakastuu: jokaisen nuoren miehen toive-elämää.. Vapaus ja irtonaisuus ovat myös muodon tasolla: kuvallinen kerronta on joustavaa, miljööt ja henkilöhahmot tuoreita. Toisin sanoen tapamme kepeyttä ja letkeyttä pinnistetyn taiteellisuuden ja kliseemäisyyden kangistamassa nykyelokuvassamme. Useamman katsomisen jälkeen huomaa Valehtelijan monikerroksisuuden ja temaattisen yhtenäisyyden. Se on surumielinen, filosofisesti meditoiva pieni teos, jonka syvällisyys on sen monimielisyydessä – se on tulkinnallisesti haastava.

10.12. Billy Wilder: TUHANSIEN SILMIEN EDESSÄ (The Big Carnival/Ace In the Hole (Inför tusen ögön)

Yhdysvallat 1951 • Kirk Douglas, Jan Sterling, Bob Arthur • K16 • KAVI 35 mm • 110 min

Elokuvan Tuhansien silmien edessä päähenkilö, aiemmallaan urallaan epäonnistunut lehtimies Chuck Tatum pyrkii keinoja kaihtamatta luomaan itselleen menestyksekkään uran, astinlautanaan Albuquer, Uuden Meksikon erään pikkukaupungin lehti. Tatum löytää tilaisuutensa sattumalta: tehdessään juttua kalkkarokäärmeiden metsästyksestä hän kulkee pienen kyläpahasen ohi, jossa muuan kahvilanpitäjä Leo Minosa on etsiessään intiaanien muinaisaarteita jäänyt loukkoon luolaan maansortuman suljettua hänen paluutiensä. Hänestä tulee Tatumin suuri tilaisuus.
Tässä on myös ohjaaja Wilderin tilaisuus paljastaa elämänmuodon korruptoituja piirteitä. Panoksena on yhden ihmisen elämä, vastapainona Tatumin uran lisäksi monen muunkin ihmisen ura ja heidän taloudellinen asemansa. Sheriffi käyttää tilaisuutta hyväkseen tehdäkseen vaalimainosta, Tatumin nuori apulainen pyrkii ohessa luomaan omaa uraansa ja myös Minosan vaimolle tilanne merkitsee tervetullutta tilaisuutta tehdä rahaa. Jokaiselle näistä ihmisistä on parempi mitä kauemmin Minosan pelastustyö kestää – sitä kauemmin heillä on tilaisuus hyötyä tapahtumasta.
Todistuksena joukkotiedotusvälineiden voimasta ja etenkin ”keltaisen lehdistön” menetelmistä ja vastuusta se on edelleen ajankohtainen, nyt kenties enemmän kuin syntyaikanaan.